Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme Vartiovene 55:n palvelujen käyttämisestä

Viimeisen 10 vuoden aikana meillä on ollut ilo palvella yli 20 000 yksittäistä henkilöä erinäisten tilaisuuksien myötä. Tällä asiakasmäärällä on ollut meille todella suuri merkitys, koska liiketoiminta on myös antanut meille mahdollisuuden pitää laiva hyvässä kunnossa. Hyvä asiakaspalvelu on ollut meillä myös aina kunnia-asia, ja tämä on osaltaan myös pitänyt hyvää kysyntää yllä palvelujamme kohtaan. Kiitos myös niille, jotka ovat jakaneet meistä positiivista viestiä eteenpäin. Tälläkin on erittäin suuri merkitys toiminnallemme.

Olemme pystyneet myös tarjoamaan merenkulkualalla opiskeleville hyvät harjoittelumahdollisuudet sekä myös monipuolisia töitä yhdessä Suomen mielenkiintoisimmassa aluksessa. On ollut mukava seurata meillä aluksi harjoittelijoina toimineiden urakehitystä merenkulkualalla ja Vartiovene 55 onkin ollut monelle loistava ”ponnahduslauta” isojen laivojen kippareiksi.

Laiva on tällä hetkellä talvilaiturissamme Halkolaiturissa Pohjoisrannassa entistä ehompana muun muassa uudistetun saunan ja etusalongin myötä, puhumattakaan kaikista asiakkaille ”ei näkyvistä” huoltotoimenpiteistä ja teknisistä päivityksistä turvallisen merenkulun varmistamiseksi.

Iso kiitos ja rauhallista joulun odotusta toivottaen,

Aki Karihtala, Laivaisäntä

Made in Redland